Ympäristövaikutukset
Kaavoitus
Lupamenettelyt

Vaikutukset kuntatalouteen

Tuulivoimalla on monia positiivisia vaikutuksia kuntatalouteen. Voimalaitoksista maksettava kiinteistövero, maanvuokraus ja hankkeen työllistävä vaikutus tuovat tuloja kunnalle ja kuntalaisille. Lisäksi tuulivoima-alue voi synnyttää muutakin taloudellista toimintaa kuten uudenlaista matkailuyrittäjyyttä.

Tuulivoimalaitosten kiinteistövero määräytyy yleisen kiinteistöveroprosentin ja tuulivoimaloiden jälleenhankinta-arvon (75 prosenttia tuulivoimalan tornin eli perustusten, rungon ja konehuoneen rakennuskustannuksesta) ja siitä vuosittain tehtävien ikäalennusten perusteella.

Käytössä olevan tuulivoimalan rakennelmien verotusarvoksi katsotaan vähintään 40 prosenttia jälleenhankinta-arvosta. Kunnanvaltuuston määräämä kiinteistöveroprosentti vaihtelee 0,6 ja 1,35 prosentin välillä, ja vuosittainen ikäalennus voimalan arvolle on 2,5 prosenttia.

Esimerkiksi 15 kolmen megawatin tuulivoimalan muodostaman tuulivoima-alueen kiinteistövero kahdenkymmenen vuoden tarkasteluajanjaksolla voi olla yhteensä jopa noin 2 miljoonaa euroa.

Tuulivoima-alueen rakentaminen edellyttää suhteellisen laajaa aluetta. Maan vuokraaminen tuulivoimatuottajalle tuulivoimatuotantoa varten voi olla merkittävä lisäansio esimerkiksi maanviljelijöille tai metsäomistajille.

Tuulivoima työllistää

Tuulivoimahanke työllistää erilaisia ammattilaisia etenkin rakennusvaiheen aikana. Pelkästään alueen rakentamista ja käyttöä tukevan infrastruktuurin toteutuksella on merkittävä työllistävä vaikutus. Lisäksi voimaloiden ylläpito ja huolto työllistävät muutamia ammattilaisia koko voimaloiden toiminnan ajan.

Paikallinen työvoima on usein välttämätöntä, sillä työn tarve voi olla ennakoimatonta ja siihen pitää pystyä reagoimaan nopeasti. Tällä hetkellä tuulivoima työllistää Suomessa 4 000-5 000 henkilöä, joista noin 2 200 työskentelee tuulivoimahankkeiden suunnittelussa ja rakentamisessa sekä huollossa ja kunnossapidossa. Lisäksi komponenttiteollisuus työllistää 2 000-3 000 henkeä (Sweco Oy, 2015 &Teknologiateollisuus, 2014).

Tuulivoimarakentamisen kotimaisuusaste on myös ollut varsin korkea. Työ- ja elinkeinoministeriö selvitti tuulivoimahankkeiden kotimaisuusastetta vuoden 2015 alussa. Kyselyssä mukana olleiden projektien tapauksessa tuulivoiman tuotannolle maksettavista rahavirroista noin 59 prosenttia jäi kotimaisille talousyksiköille.

Alalla toimii monia suomalaisia teknologiayrityksiä ja työ- ja elinkeinoministeriön selvityksen mukaan suuria hankkeita toteuttaneet hankekehittäjät ovat olleet toistaiseksi suomalaisia, joskin tilanne voi tulevaisuudessa muuttua.
Ajos
Kuva Winwind Oy


Sivua päivitetty viimeksi 13.1.2016

Tulosta sivu
Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä